Pentupäiväkirja Wind & Love-pennut
Kukkuu, maailma! Tyypit liki 2 viikkoa
Se oli sitten neiti keltainen, joka ensimmäisenä päätti
kurkistaa eillisehtoolla mikä kumma valo se näkimien takaa pilkistää. Siitä sitten oranssi ja musta perässä. Vähän tarvis kumminkin vielä linssien säätöjä tarkistella sillä ei niillä oikeastaan hetkeen muuta näe kuin valoja ja varjoja
mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa!
Pikkuväki tykkää edelleen köllötellä kimppapunkassa ja
suosituimmat paikat ovat tietysti ne kasan pällimäiset paikat. Sitä vaan ei voi hyväksyä, että kaveri mönkii pullukkamahansa kanssa päälle niin, että itseltä jää pää pullukan toiselle puolelle ja loppu koira toiselle puolelle. Litistyyhän sitä vähemmästäkin. Oivalliseksi havaittu paikka on myös kahden kaverin välissä oleva rako ja ellei rakoa ole, se syntyy kyllä, kun hilaa sen
pullukkamahansa juuri oikeaan kohtaan kavereiden väliin. Nyt kun on jo opittu kierähtämään ympäri, onkin varsin kätevää vaihtaa kaverin kainalosta toisen kaverin kainaloon ihan vaan pyörähtämällä – jos sattuu meinaan aiempi seura tympäisemään. Saa nähdä missä vaiheessa se kävely lähtee sujumaan, liki kilon pötkylät kun ovat enimmäkseen pelkkää mahaa tuon kaiken syömisen jäljiltä.
Jotakin silottavaa tuossa mamman mieltä kohottavassa tissituotteessa on, kun se tuntuu kohottavan myös ryppyjä. Vastasyntyneen
kurtut ovat alkaneet kadota ja tilalle on tullut pikkuisia päitä ihan oikealla kuonolla varustettuna. Siitä meillä ollaan yhtä mieltä, että kameralle voidaan poseerata niin suloisena kuin ikinä osataan. Ihan pikkukoirilta näytetään jo… Pannatkin piti vaihtaa tarrapannoista suurempiin.
Ryömiminen on vaihtumassa vaappuvaksi kävelyksi, vaikka se muistuttaakin enemmän tyyliä naapurin isäntä, kun aamuvarhaisella kotiin vaappuu ja yrittää olla selvempi kuin onkaan. Kauheen kätsyä kuitenkin painella vaikka pissalle kun ei oma maha kastu siinä toimituksen yhteydessä. Äitikoiranen on kuitenkin sitä mieltä, että pienet lapset on pestävä säännöllisesti, kävivät ne pissalla itse tai eivät. Ihaillen on tuota äitikoirasta katseltava, kun se hoitaa kaikki pyllypesut ja ulkona herkuttelut tuosta vaan.
Alkuviikosta pötkylät ja äitikoiranen saivatkin erityishoivaa, kun Tuulin oma mamma oli täällä auttelemassa ja valvomassa
pienten perheen unta. Tiina leikkasi kynsiä, putsasi pyllyjä, vaihtoi alusia ja huolehti äitikoirasen hyvinvoinnista ja mahdollisti kasvattajalle pari pitkää yötä unessa ja päivät huojentunein mielin töissä. Kiitos Tiina!
Tältä kuulostaa nälkäkiukku
Tiskillä on ruuhkaa
Pötkyköillä on imuvoimaa
Oma apu paras apu...!
Ensimmäinen ikäviikko tuli tänään täyteen ja nyt ollaan sitten hirveen kokeneita ja osaavia jo. Sitä juhlistettiin pakollisin passikuvin, tosin on joukossa muutamia muitakin räpsyjä kuluneelta viikolta. Kuvat ovat albumissa
Se vanhana oleminen tuntuu vissiin ihan mukavalta, kunhan
massu on maitoa täynnä ja sen viereen voi käydä pötköttämään. Tai voi kaverinkin viereen tai vielä mieluummin päälle mennä pötköttämään mutta ei massu tyhjänä. Siihen, ettei se jää tyhjäksi, tarvitaan vähän koiranunta ja yhteisesti sovittu merkki. Se on kuulkaa käsittämätöntä, mistä ipanat tietävät laatikon toiseen päähän hipi hiljaa saapuneen mamman tulleen, ei ole sellaista unta, etteikö ne tajuaisi. Sitten vaan vähän kyynärpäätaktiikkaa ja uiden-ryömien-hiihtäen perille. Tutka toimii seitsemän päivän suurella kokemuksella jo paremmin ja suunta on kutakuinkin oikea. Vatsan alla jalat yrittävät tehdä kävelytyötä mutta pullea keskikeho pitää siitä huolen, että pystyssä on vain etupää ja takapää ja
keskiosa viistää lattiaa.
Pennuille on kertynyt painoa mukavasti vaikkakin vaa’assa oleminen on muutamien mielestä yliarvostettua turhuutta. Vaakakuppi toimiikin niiden mielestä enemmän huvipuistolaiteena. Niinpä lukemat heittelevät laidasta laitaan mutta jos isommissa pentueissa syntymäpaino kaksinkertaistetaan siinä vuorokausilla 7-10, nämä sankarit aloittivat varhain, kun liki puolet tuplasivat viikossa oman painonsa ja loput todennäköisesti tämän päivän aikana. Sitä se teettää, kun tissi on suussa koko viikon, jos sattuu huvittamaan. Ja
kyllä huvittaa.
Ai niin, mies yli laidan. Tai siis pentukoira, sillä tavalla sukupuolettomasti. Turvapesä eli pehmustettu koppa on ollut lasten
turvapaikka mamman ulkoilujen aikana ja vaikka laitaa löytyy, kiipesi Mr Musta kaverien päälle ja plops vaan lattialle. Pentulaatikon etulaita on ollut tähän asti vain yhden laudan korkuinen mutta koska pentukoira keltainen jo tutki oivia pakoreittejä äitikoirasen katsoessa toimitusta järkyttyneenä, on käynnistetty keskustelut laidankorottamisen tarpeellisuudesta. Hyvähän se vain on, jos
lapsista kasvaa voimistelijoita mutta ehtisihän sitä tuonnempanakin...
Nyt viikonlopun alettua äitikoiranen on saanut lasten rytmitkin kohdilleen ja hiukopalaa nautitaan harvemmassa rytmissä kuin aiemmin. Muu aika nukutaan ja lauleskellaan unilauluja. Äitikoiranen on saanut jälkikasvunsa kohtuullisen vakuuttuneiksi siitä, että elämästä ei ruoka lopu, vaikka tissi ei olisikaan 24/7 kuonon ulottuvilla ja että äitikoiranen on viisas ja tietää milloin syödään. Se tietää myös, miten pesue pidetään puhtaana ja pyykkaa lapset esittelykuntoon aina kun tarvetta on.
Pennut kasvavat aivan silmissä. Vajaa kahdessa vuorokaudessa ne ovat pyöristyneet selvästi ja merkkauspantoja pitää jo väljentää. Motorikka on kehittynyt niin paljon, että eteneminen on jo määrätietoisempaa ja pennut ovat hoksanneet, että äiti tai kaverit ovat varma merkki maitokaupan sijaintisuunnasta. Eksyminen suureen maailmaan, puolen metrin päähän tukiverkostosta, on sen sijaan paniikin paikka ja silloin pikkunenä jää pyörimään ympyrää hännän ympäri ja hätiin kutsutaan pelastuslaitosta tai ainakin palvelijaa.
Tää on niin tätä. Oot just saanu aamupalan nenäs eteen niin jo joku huutaa pyyhkimään ja sillä aikaa joku toinen työntää kuononsa sun soppaas
Pikkutyypit ovat täällä! Pentulaatikossa Tuuli-äidin hellässä hoivassa tuhisee kuusi narttua ja viisi urosta. Ensimmäinen yö on takana ja rauha enimmäkseen maassa. Vähän hermoja saattaa tosin koetella, jos sattuu maitoa täynnä olevan pullukkamahan kanssa pyörähtämään katolleen eikä koodausta oikeasta tekniikasta pyörähtää takaisin jaloilleen ole vielä suoritettu pikkukoiraan. Imutekniikka on kyllä koodattu ja se toimii mainiosti overfull-tilaa asti.
Tuuli hivenen järkyttyi tavatessaan ensimmäisen massuasukin vatsan ulkopuolella eikä voinut käsittää, että isänsä poika se siinä häntä ahdistelee tissin toivossa. Seuraavan veljeksen ilmaannuttua maailmaan blondilla välähti ja sen jälkeen on pidetty katras tip top puhtaana ja lapset sievässä rivissä. Alla oleva kuva on aamulta, kun kätilö avasi silmänsä...
On aika avata seuraava pentupäiväkirja sillä Tuulin laskettuun aikaan on jäljellä enää noin viikko. Tuuli on voinut hyvin koko tiineyden ajan ja vatsa on pyöristynyt kohtuullisen muhkeaksi.
Tuuli ultrattiin sen kotipuolessa ja pentuja löytyi kiitettävästi, lopullinen saldo nähdään sitten ensi viikon aikana. Tuuli on malliltaan pitkähkö ja se peittää muodonmuutoksensa aika hyvin mutta kun tietää sen normaalit mitat niin onhan tuo paisunut ihan riittävästi.
Nyt vain toivotaan, että loppurutistuksessa kaikki menee toivotusti ja mamma pääsee paapomaan odotettuja pienokaisiaan.
Massuasukkien painipäivä