Pentupäiväkirja Wind & Love-pennut
Ulkomaanmatkoja ja vessasotaa
Viikolla oli vähän viileätä ja pysyteltiin sisätiloissa. Tyypit
saivat lisää ideoita uravalinnoilleen. Maanrakennus on sukuvika mutta palvelusväki ei oikein sittenkään innostunut kaivinkoneen tehtäviin perehtyneiden pikkuotusten vessan kaivuusta. Puruja oli… hm, kaikkialla. Käyttöön otettiin myös kakkosvessa ja kahden vessan taktiikka on siinäkin mielessä
passeli, että jos kaveri on sattumoisin sammunut ensimmäiseen vessaan voi sen sulavasti ohittaa ja kyykätä sitten toisessa ihan omassa rauhassa. Tai oma vessa on oivallinen puolustuslinnake, josta voi vaania viereisen linnakkeen tyyppiä ja tehdä äänettömiä hyökkäyksiä siihen suuntaan.
Äippäkoiran mitta tuli täyteen ja se jätti pennut kasvamaan oman onnensa nojaan. Seurustella kun voi vallan hyvin aidan takaakin. Kun sitä yritti houkutella pentujen luokse, se otti varmuuden vuoksi peruutusvaihteen käyttöön. Ja lopulta häipyi maisemista. Kavereiden kanssa hengailu on paljo mukavampaa, johan piraijat syövät kiinteää.
Ulkomaanmatkat ovat saavuttaneet suosiota ja halukkaita näille retkille on riittänyt. Etelänmesta on otettu haltuun ja kesäasumusta on tuunattu mieleiseksi. Matkakohteesta on hiljattain löydetty myös jännittäviä yksityiskohtia, joissa olisi potentiaalia vaikka laajentaa reissua omaehtoisille tutkimusretkille. Tämän huomasi myös palvelusväki ja vihelsi pelin poikki ennen kuin pikkuväki pääsi kunnolla vauhtiin.
Palvelusväki toivoo, että viimeinen viikko toisi sateen lisäksi aurinkoa ja lämpöä plantaasille, jotta ulkoilemaan päästäisiin joka
päivä. Ruokaresepti on pysynyt samana mutta jostain kummasta tyypit saavat energiapuuskan aina ruokailujen jälkeen ja päivä päivältä se kestää kauemmin vauhti on hurjempaa kuin edellisenä päivänä. Juustoraaste on tosin lisätty mukaan menuuseen pitämään suolistotuotoksia kiinteämpänä – kyllä vanha kansa tietää.
Urasuunnitelmia ja ulkomaanmatkailua
Ammatinvalintakysymykset ovat olleet tapetilla tänään ja
aiemmin vähemmän kiinnostava siivouskoiran virka on herättänyt innostusta. Työn vahvuuksiksi katsottiin teknisyys ja osallisuuden mahdollisuudet – lattiaharjan ja rikkalapion monet mahdollisuudet kurssille oli tunkua. Imuroinnin ihmeelliseen maailmaan perehtyminen on edennyt suulakkeen hyökkäys- & maisteluvaiheeseen yhtä robotti-imurin keksijää lukuun ottamatta. Kuinka matkustat suulakkeen päällä-kurssi on siksi jo suunnitteilla ja neiti vaaleanpunainen on tarjonnut
kokemusasiantuntijaksi.
Neidit vaaleansininen ja vaaleanvihreä ovat keränneet
puolestaan opintopisteitä sisustajan, muotoilijan ja yleismaistelijan osaamisalalta. Sellaisessa tehtävässä oleva maistaa kaikkea lahkeista sormiin ja pedin kulmasta vessalaatikon laitaan. Myös vakoilija-vaanijan virka on herättänyt erityisesti mieskoirissa kiinnostusta mutta se vaatii oikeat olosuhteet ja sopiikin tässä vaiheessa enemmin ulkona oleville koiranaluille.
Työn alla sillä on tässä vaiheessa kuinka teet itsesi näkymättömäksi-jakso – kinkkinen kenelle tahansa vakavasti otettavalle vaanijalle. Tästä syystä täytyykin pitääkin vähän väliä välitunteja opiskeluista ja puuhastella muuta, ellei sitten ole juuri sillä hetkellä painavaa asiaa palvelusväelle, joka pitää juurta jaksaen ehtiä toimittamaan.
Selvästi nouseva vaihtoehto on seurustelija ja seuraeläin – se kiehtoo koko porukkaa ja vaikuttaa potentiaaliselta suuntautumiselta loppua ajatellen. Napakkatahtinen hännänheilutus kertoo, että luontaisia edellytyksiä löytyy jok’ikiseltä. Onneksi vapaaehtoisia testaajia on käynyt tasaiseen tahtiin myös tänään.
Kun kerran leikki on lapsen työtä niin tyypit ovat sitten aloittaneet työssä käyvän koiranalun elämän. Kaverin voi pistää selälleen ja
sen päällä voi seistä tai istua, sen kimppuun voi hyökkiä, sitä voi vaania, sitä voi juosta karkuun tai ajaa takaa tai vähintäänkin maistaa. Kaverin korva ja häntä ovat erityisen herkullisia maisteltavia, sopii kokeilla. Semmoinen epäkelpo toimintamalli kuin kaverin painaminen vessassa selälleen pissipuruihin on ilmaantunut kuvaan mukaan ja siitä on pidetty palaveria kerran jos
toisenkin. Neiti keltaisen mielestähän se ei ole ollenkaan epäasiallista, miksei sängyssä voisi painia??
Kun sopivia apukäsiä oli tänään tarjolla vähän enemmän niin pötkylät kiikutettiin ihmettelemään ulkomaailmaa ensimmäistä kertaa. Pötkylät olivat asiasta kovin hämillään, jos ei vielä omista passia kuinka sitä voi ulkomailla matkustella?! Jotkut päättivätkin pelata varman päälle ja vain söpöstellä kameralle – etenkin kun äitikoiranenkaan ei ollut huomannut lähteä matkalle mukaan. Onneksi matka oli luonteeltaan pikamatka ja sisälsi menopaluu-liput; kotona saattoi huokaista ja unohtaa mitä oli tapahtunut.
Pikkuoravien kuuraketti ja muita vempaimia
Nyt on kuulkaas taas tapahtunu. Pötkylöiden asumus
laajeni ja nyt on kiitorataa ja länsisiipee – ihan pukkaa valinnanvaikeuttamihin sitä ittensä ehtoolla asettelis. Tai vaikka päivänokosille. Toistaiseksikiitoradan pääty, se sama mistä mamman meijeri kulkee ohi mutta ei pysähdy, on ollut varppi valinta. Jos meinaan sattuis semmoinen vahinko, että meijeri
päättäisikin tulla lähemmäksi, on sitten ainakin asemat varmistettu. Länsisiivestä puolestaan on erinomaista ottaa vauhtia, kurvata ysikympin kurvissa kiitoradalle ja sitten vaan turboahtimet kuumiksi. Voi olla, että vessan pelletit siinä vaihtavat asemia mutta kun kisa on kuumimmillaan
vahingoilta ei voi välttyä.
Meijerin harventuneet antimet ovat pistäneet pötkylät mietteliäiksi, kuinkas tässä nyt selvitään? Neidit vaaleansininen ja punainen
ratkaisivat ongelman löytämällä sisimmästään pienen oravanpoikasen ja kiipesivät vinhaa vauhtia etulaidan yli suorinta tietä meijerille. Monta kertaa. Oma apu paras apu pitää pienen oravan poikasen hengissä… Sellaiseenkin ongelmaan, ettei meijerit ole koko aikaa näkysällä, neiti vaaleansininen keksi oivan konstin. Se teki ruokailuvadista itselleen avaruussukkulan tai ainakin lentävän lautasen ja suunnitteli hurauttavansa minne ikinä tarviikaan mutta mistä virranlähde? Se jäi vielä ankaran pohdinnan asteelle.
Myös muunlaisia vempaimia on kehitelty ja testattu. Vaaleanpunainen havahtui oivaltamaan, että semmoinen robotti-imuri kuljettajalla olisi vallan oiva keksintö. Siihen tarvitaan liikkuva imurin suulake sekä kuljettajan urasta innostunut pentukoira, joka voi maata rellottaa suulakkeen päällä ja tehdä huomioita siivoustyön tarkkuudesta. Kerrassaan vallan mainio keksintö! Testaukseen on päätynyt myöskin moppi – toistaiseksi pähkäillään, olisiko siitä enempi taisteluvälineeksi vai huvitukseen. Vai olisiko se syytä eliminoida kokonaan.
Herra harmaa on puolestaan löytänyt sisäisen kulinaristin itsestään ja nautiskelee pitkiä ja hitaita aterioita kun muut jo siirtyvät
muihin rientoihin. Herra sininen pitää siivoamisesta ja peittojen puistelu onkin sen erikoisalaa.
Palvelusväkeä pidettään kiireisenä käyttämällä ahkerasti vessaa ja etenkin sen viereisiä peittoja. Pikkuväen harrastuneisuudeksi
luettiin myös pelletistä puruksi-kerhot sekä pötköä pukkaa-tapahtumat, joihin jokainen on ahkerasti osallistunut. Ateriarytmin löydettyä uomansa pötköjen määrä on moninkertaistunut ja serlatuotteelle on kysyntää. Äitikoiranen on edelleen vain välttämättömien pikkusiivousten linjalla ja siivoustyön ulkoistamisen mahdollisuus sopii sen mielestä kiireisen äidin arkeen.
Nykyvessa oli sen verran pientä mallia, että vessalaajennus toteutettiin viikonlopun kunniaksi. Korkeammilla laidoilla oleva toiletti
otettiin innostuneesti vastaan ja ensimmäinen painimaaottelu pidettiin jo ja vääntö oli tiukkaa. Sitähän varten se kaukalo oli…
Ammattimaista
Viikon aikana on maisteltu matolääkkeitä, siistitty kynsiä, suukoteltu, kasvateltu turkkia ja ryhdytty kiinteän ruokailun ammattilaisiksi. Jauhelihaahan pallerot ovat jo syöneet antaumuksella. Sitten ne keksivät tuoda kimppatarjottimellisen
mössöä, joka useimpien mielestä oli oikein asiallista popsittavaa ja tarjotillinen pistettiin parempiin suihin ilman sen suurempia harjoittelemisia. Pääosin ruokailu sujui ensikerrasta lähtien erittäin ammattimaisesti, mitä nyt eräät ahneet ja nimeltä mainitsemattomat hyödynsivät tarjotinta myös uimiseen
ja velliä ihon hoitoon. Kerma on herkkua, vaikka kaverin korvista imettynä, se on todistettu.
Äitikoiranen identifioituu selvästi mielellään moderniksi äidiksi ja päätti ulkoistaa jätehuollon lassilatikanojan tyyliin ellet tee niin joku toinen tekee. Pienet pikasiivoukset portin suulta se voi katsoa tekevänsä mutta sitä laajemmat siivoustyöt joutaa tehdä joku toinenkin. Imetyksestä se on kuitenkin päättänyt vielä pitää kiinni mutta palvelusväen palvelualttius pysyy terävämpänä, kun se saa kiikuttaa lapset äidin luo ruokailemaan eikä päinvastoin. Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa, niin tälläkin. Hyvää palvelua on nykyään niin vaikea saada eikä aikaakaan, kun ensimmäinen kutsumaton vieras, rotta, ilmestyi pikkuväen keskelle. Neiti vaaleansininen oli asian tiimoilla terävänä ja päätti jos ei nyt eliminoida niin aikakin tehdä tunkeilijan vaarattomaksi.
Valitettavasti meno vain yltyi, sillä rottaa seurasi leijona ja lopulta vielä yksisarvinenkin ja koko jengin oli osallistuttava puolustuslinjaan ja tehtävä voitavansa kotikolon puolustamiseksi. Kun tunkeilijoille oli näytetty kaapin paikka, niihin tehtiin lisää tuttavuutta ja neiti oranssi huomasi sisältään nousevan kaipuun ja samaistui silmänräpäyksessä; se tiesi tulevansa isona yksisarviseksi. Nyt oli tullut aika imeä kaikki oppi esikuvalta ja odottaa sarven kasvamista.
Pötkylöiden kouluttamisen pystybaarissa ruokailemiseen äitikoiranen on myös aloittanut ja isoimmilta pötkylöiltä se sujuu jo varsin mallikkaasti. Pienemmillä on himppusen vaikeuksia ylttämisen kanssa ja jos sattuu ylttämäänkin, niin tasapaino pettää helposti.
Pötkylöiden tempperamenteistä ei ihan vielä ota selvää, sillä toistaiseksi jengi on enimmäkseen tyytynyt nautiskelemaan elämän suurista lahjoista; syömisestä ja makkoomisesta. Merkkejä urahaaveista kuitenkin on jo olemassa. Potkua asiaan lisäsi palvelusväen järjestämä senssitapahtuma, jossa pikkuväen tuli parhaan kykynsä mukaan yrittää hurmata portista alati virtaavana joukkona saapuneet senssivieraat. On sanottava, ettei se aivan onnistunut kaikilta osin sillä hereillä pysyminen oli haastavaa ja unisena seurusteleminen on hirmuisen vaikea rasti – sopii kokeilla. Näin ollen senssitapahtuman osanottajille saattoi muodostua aivan vääriä mielikuvia tapaamistaan tyypeistä. Siitä pahoittelut!
Pötkylät ovat myös huomanneet, että palvelusväki urakoi Lainapeitteen nimissä monta kertaa päivässä. Ne ovat hyvin kiinnostuneita tällaisista työtehtävistä ja saapuvat paikalle sankoin joukoin heti kun alkaa tapahtua. Vielä ne eivät ole mielestään saaneet kunnollista selitystä tällaiselle jatkuvalle venkslaamiselle ja epäjärjestyksen luomiselle. Aiempi peite on työllä ja vaivalla kasteltu sopivaksi ja heti on kastelut aloitettava alusta, kun uutta pukkaa eteen. Hirmuisen työlästä tämmöinen mutta minkäs sille voi, tehtävä on.
Pikkuväen keskuudessa suurta houkutusta herättävät palvelusväen risat roksit, liehuvat housunlahkeet, hupparin narut ja hiustupsut – aivan vastustamatonta ja suutuntumaa on kerta kaikkiaan pakko kokeilla. Myös leuan kärki on syytä aina
tarkistaa mahdollisen nisän toivossa – kyllä niin pulleassa sellainen on jossakin oltava…
Olemme muuttaneet!
Pikkukoiria on pyöritetty tällä viikkoa niin, että päätä huimaa. Eilen lastattiin pötköt koppaan ja kiikutettiin kerrosta ylempänä
olevaan sviittiin. Vähän väki oli ihmeissään, kun seinästä tuli läpinäkyvä ja maistettava tai ainakin kuonon saattoi tunkea ritilästä läpi. Neliöitä oli sopivasti tutkittavaksi ja koska tissitkin muuttivat mukana, kaikki oli kutakuinkin kunnossa. Sviitin mukavuuksiin kuuluu mm. vessa. Eikä mennyt viittä
minuuttia, kun vessa oli vihitty kahden pötkön ihka omin tuotoksin käyttöön. Ei tämä mitään ydinfysiikkaa ole pikkupötkylä tuumasi kun, itsestään vielä pienemmän pötkylän maailmaan tuuppasi.
Jestas sentään miten hienoo pikkukoirasesta voikaan olla,
kun maailmasta kuuluu ääniä! Ja kun näkimet toimii! Palvelusväen saapuessa aitauksesta kurkottaa muutama nappisilmä ja kuuluu määrätietoinen "räyh!" - sinut on huomattu! Seurustelu kiinnostaa ja aitaukseen mennessäsi tulet piiritetyksi jonsei nyt silmänräpäyksessä niin melkein.
Palvelusväki sai eilen pikkuväen parhaimmat pisteet ikinä, sillä nenän eteen kannettiin jotain niin hyvää, että siitäkin lähti taju. Vellin syvin olemus siirtyi kuin itsestään suuhun, hiveli makuhermoja ja lumpsahti vatsaan plops, plops vaan. Jälkimaku hiveli niin paljon, että kaverin suupielet ja korvat oli mussutettava puhtaaksi, ettei vaan pisaraakaan mennyt hukkaan. Niin oli taas tajunnan taso nollattu hetkeksi. Tähän vielä todetaan, että ei kuitenkaan puhuta vellin syömisen teknisestä puolesta sen enempää, sanotaanko nyt niin, että sitä vielä harjoitellaan ja unohdetaan se vellin käyttö kokovartalokuorinnan tekovälineenä.
Tämän päivän järkytyksiin lisätään iltasella vielä matolääke – mitä se on, se leviää tenaville myöhemmin. Myös kynsien leikkuukierros on edessä ja kun samalla silpaistaan äidin ja kaverein kynnet niin siinä sitä on napsimista.
Kaikenmoista
Äitikoiranen on ollut viime päivät tyytymätön
puhtaanapitolaitoksen alimiehitykseen ja riittämättömiin palveluihin ja noussut barrikadeille parempien palveluiden puolesta. Se on tehnyt selväksi, että näillä spekseillä ei pentulaatikossa maata etenkin kuin jälkikasvu tuottaa
kosteutta minkä ikinä ehtii. Palvelusväki on siksi vaadittu toimimaan välittäjäjäsenenä katraan ruokinnassa ja nostelemaan jälkikasvua laatikon ulkopuolelle peiton päälle äitikoirasen ruokittavaksi. Pystybaari olisi äidin mielestä ihan sopivaa hoitaa laatikostakin käsin mutta koska jälkikasvu on
vielä inasen alamittaista, ei baarista tarjoilua voi vielä suositella. Tämä ralli on yhdessä työ-nimisen harrastuksen kanssa hieman verottanut palvelusväen voimavaroja ja vieneet parhaan terän jo ennestään univelkaisesta päästä, joten
ei ihme, että voi sattua kaikenlaista…
Viikolla palvelusväki saapui suorittamaan tehtäviään sovitusti kesken työharrastusten ja ulko-oven takaa paljastui, että pentusten
suku oli päättänyt tehdä omatoimisen vierailun synnytyslaitokselle. Vastassa oli nimittäin esineitä, jotka kuuluvat synnytyslaitoksen suljetun oven toiselle puolelle. Vierailun olivat suorittaneet setämies, isotäti ja mummo yhteistuumin. No vierailijat laskettiin pihalle ja totta tosiaan, synnytyslaitoksen ovi oli sepposen selällään ja pentuset tissillä makuuruokailemassa pentulaatikossa. Mainiota! Tästä ilahtuneena ahkeralle imettäjälle tarjoiltiin lisää evästä ihan laatikkoon asti ja se hupenikin parempiin suihin hujauksessa. Tämän jälkeen muu suku kutsuttiin takaisin sisälle ja… mitä pirskattia, äitikoiranen tulee ovesta sisälle muiden mukana! Kuka pentulaatikossa sitten on?! Paluu synnytyslaitokselle paljasti, että isotäti makaa edelleen autuaan onnellisena laatikossa, pyykkaa pyllyjä ja jakaa rakkautta ja valeraskausmaitoa onnellisena sukulaislapsilleen… Äitikoiranen oli järjestelyistä ilmeisen hämmentynyt, joten suoritettiin uusjako entiseen ja isotäti palautettiin oven toiselle puolelle ja äitikoiranen toiselle.
Näkimien toimintakyky on selkeästi parantunut viikon aikana sillä hidastettu paini ja puruharjoitukset ovat ilmaantuneet pentusten
päiväohjelmaan. Myös velipojan sukuelinten testaus tissin korvikkeena on ollut ohjelmassa – mehu on eri maksuista kuin äidin oma maito.
Kukkuu, maailma! Tyypit liki 2 viikkoa
Se oli sitten neiti keltainen, joka ensimmäisenä päätti
kurkistaa eillisehtoolla mikä kumma valo se näkimien takaa pilkistää. Siitä sitten oranssi ja musta perässä. Vähän tarvis kumminkin vielä linssien säätöjä tarkistella sillä ei niillä oikeastaan hetkeen muuta näe kuin valoja ja varjoja
mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa!
Pikkuväki tykkää edelleen köllötellä kimppapunkassa ja
suosituimmat paikat ovat tietysti ne kasan pällimäiset paikat. Sitä vaan ei voi hyväksyä, että kaveri mönkii pullukkamahansa kanssa päälle niin, että itseltä jää pää pullukan toiselle puolelle ja loppu koira toiselle puolelle. Litistyyhän sitä vähemmästäkin. Oivalliseksi havaittu paikka on myös kahden kaverin välissä oleva rako ja ellei rakoa ole, se syntyy kyllä, kun hilaa sen
pullukkamahansa juuri oikeaan kohtaan kavereiden väliin. Nyt kun on jo opittu kierähtämään ympäri, onkin varsin kätevää vaihtaa kaverin kainalosta toisen kaverin kainaloon ihan vaan pyörähtämällä – jos sattuu meinaan aiempi seura tympäisemään. Saa nähdä missä vaiheessa se kävely lähtee sujumaan, liki kilon pötkylät kun ovat enimmäkseen pelkkää mahaa tuon kaiken syömisen jäljiltä.
Jotakin silottavaa tuossa mamman mieltä kohottavassa tissituotteessa on, kun se tuntuu kohottavan myös ryppyjä. Vastasyntyneen
kurtut ovat alkaneet kadota ja tilalle on tullut pikkuisia päitä ihan oikealla kuonolla varustettuna. Siitä meillä ollaan yhtä mieltä, että kameralle voidaan poseerata niin suloisena kuin ikinä osataan. Ihan pikkukoirilta näytetään jo… Pannatkin piti vaihtaa tarrapannoista suurempiin.
Ryömiminen on vaihtumassa vaappuvaksi kävelyksi, vaikka se muistuttaakin enemmän tyyliä naapurin isäntä, kun aamuvarhaisella kotiin vaappuu ja yrittää olla selvempi kuin onkaan. Kauheen kätsyä kuitenkin painella vaikka pissalle kun ei oma maha kastu siinä toimituksen yhteydessä. Äitikoiranen on kuitenkin sitä mieltä, että pienet lapset on pestävä säännöllisesti, kävivät ne pissalla itse tai eivät. Ihaillen on tuota äitikoirasta katseltava, kun se hoitaa kaikki pyllypesut ja ulkona herkuttelut tuosta vaan.
Alkuviikosta pötkylät ja äitikoiranen saivatkin erityishoivaa, kun Tuulin oma mamma oli täällä auttelemassa ja valvomassa
pienten perheen unta. Tiina leikkasi kynsiä, putsasi pyllyjä, vaihtoi alusia ja huolehti äitikoirasen hyvinvoinnista ja mahdollisti kasvattajalle pari pitkää yötä unessa ja päivät huojentunein mielin töissä. Kiitos Tiina!
Tältä kuulostaa nälkäkiukku
Tiskillä on ruuhkaa
Pötkyköillä on imuvoimaa
Oma apu paras apu...!
Ensimmäinen ikäviikko tuli tänään täyteen ja nyt ollaan sitten hirveen kokeneita ja osaavia jo. Sitä juhlistettiin pakollisin passikuvin, tosin on joukossa muutamia muitakin räpsyjä kuluneelta viikolta. Kuvat ovat albumissa
Se vanhana oleminen tuntuu vissiin ihan mukavalta, kunhan
massu on maitoa täynnä ja sen viereen voi käydä pötköttämään. Tai voi kaverinkin viereen tai vielä mieluummin päälle mennä pötköttämään mutta ei massu tyhjänä. Siihen, ettei se jää tyhjäksi, tarvitaan vähän koiranunta ja yhteisesti sovittu merkki. Se on kuulkaa käsittämätöntä, mistä ipanat tietävät laatikon toiseen päähän hipi hiljaa saapuneen mamman tulleen, ei ole sellaista unta, etteikö ne tajuaisi. Sitten vaan vähän kyynärpäätaktiikkaa ja uiden-ryömien-hiihtäen perille. Tutka toimii seitsemän päivän suurella kokemuksella jo paremmin ja suunta on kutakuinkin oikea. Vatsan alla jalat yrittävät tehdä kävelytyötä mutta pullea keskikeho pitää siitä huolen, että pystyssä on vain etupää ja takapää ja
keskiosa viistää lattiaa.
Pennuille on kertynyt painoa mukavasti vaikkakin vaa’assa oleminen on muutamien mielestä yliarvostettua turhuutta. Vaakakuppi toimiikin niiden mielestä enemmän huvipuistolaiteena. Niinpä lukemat heittelevät laidasta laitaan mutta jos isommissa pentueissa syntymäpaino kaksinkertaistetaan siinä vuorokausilla 7-10, nämä sankarit aloittivat varhain, kun liki puolet tuplasivat viikossa oman painonsa ja loput todennäköisesti tämän päivän aikana. Sitä se teettää, kun tissi on suussa koko viikon, jos sattuu huvittamaan. Ja
kyllä huvittaa.
Ai niin, mies yli laidan. Tai siis pentukoira, sillä tavalla sukupuolettomasti. Turvapesä eli pehmustettu koppa on ollut lasten
turvapaikka mamman ulkoilujen aikana ja vaikka laitaa löytyy, kiipesi Mr Musta kaverien päälle ja plops vaan lattialle. Pentulaatikon etulaita on ollut tähän asti vain yhden laudan korkuinen mutta koska pentukoira keltainen jo tutki oivia pakoreittejä äitikoirasen katsoessa toimitusta järkyttyneenä, on käynnistetty keskustelut laidankorottamisen tarpeellisuudesta. Hyvähän se vain on, jos
lapsista kasvaa voimistelijoita mutta ehtisihän sitä tuonnempanakin...
Nyt viikonlopun alettua äitikoiranen on saanut lasten rytmitkin kohdilleen ja hiukopalaa nautitaan harvemmassa rytmissä kuin aiemmin. Muu aika nukutaan ja lauleskellaan unilauluja. Äitikoiranen on saanut jälkikasvunsa kohtuullisen vakuuttuneiksi siitä, että elämästä ei ruoka lopu, vaikka tissi ei olisikaan 24/7 kuonon ulottuvilla ja että äitikoiranen on viisas ja tietää milloin syödään. Se tietää myös, miten pesue pidetään puhtaana ja pyykkaa lapset esittelykuntoon aina kun tarvetta on.
Pennut kasvavat aivan silmissä. Vajaa kahdessa vuorokaudessa ne ovat pyöristyneet selvästi ja merkkauspantoja pitää jo väljentää. Motorikka on kehittynyt niin paljon, että eteneminen on jo määrätietoisempaa ja pennut ovat hoksanneet, että äiti tai kaverit ovat varma merkki maitokaupan sijaintisuunnasta. Eksyminen suureen maailmaan, puolen metrin päähän tukiverkostosta, on sen sijaan paniikin paikka ja silloin pikkunenä jää pyörimään ympyrää hännän ympäri ja hätiin kutsutaan pelastuslaitosta tai ainakin palvelijaa.
Tää on niin tätä. Oot just saanu aamupalan nenäs eteen niin jo joku huutaa pyyhkimään ja sillä aikaa joku toinen työntää kuononsa sun soppaas
Pikkutyypit ovat täällä! Pentulaatikossa Tuuli-äidin hellässä hoivassa tuhisee kuusi narttua ja viisi urosta. Ensimmäinen yö on takana ja rauha enimmäkseen maassa. Vähän hermoja saattaa tosin koetella, jos sattuu maitoa täynnä olevan pullukkamahan kanssa pyörähtämään katolleen eikä koodausta oikeasta tekniikasta pyörähtää takaisin jaloilleen ole vielä suoritettu pikkukoiraan. Imutekniikka on kyllä koodattu ja se toimii mainiosti overfull-tilaa asti.
Tuuli hivenen järkyttyi tavatessaan ensimmäisen massuasukin vatsan ulkopuolella eikä voinut käsittää, että isänsä poika se siinä häntä ahdistelee tissin toivossa. Seuraavan veljeksen ilmaannuttua maailmaan blondilla välähti ja sen jälkeen on pidetty katras tip top puhtaana ja lapset sievässä rivissä. Alla oleva kuva on aamulta, kun kätilö avasi silmänsä...
On aika avata seuraava pentupäiväkirja sillä Tuulin laskettuun aikaan on jäljellä enää noin viikko. Tuuli on voinut hyvin koko tiineyden ajan ja vatsa on pyöristynyt kohtuullisen muhkeaksi.
Tuuli ultrattiin sen kotipuolessa ja pentuja löytyi kiitettävästi, lopullinen saldo nähdään sitten ensi viikon aikana. Tuuli on malliltaan pitkähkö ja se peittää muodonmuutoksensa aika hyvin mutta kun tietää sen normaalit mitat niin onhan tuo paisunut ihan riittävästi.
Nyt vain toivotaan, että loppurutistuksessa kaikki menee toivotusti ja mamma pääsee paapomaan odotettuja pienokaisiaan.
Massuasukkien painipäivä