Pentupäiväkirja Millin ja Jameksen pennut
Urasuunnitelmia ja (karku)matkailua
Ammatinvalintakysymykset ovat olleet tapetilla kuluneella viikolla ja aiemmin vähemmän kiinnostava siivouskoiran virka on herättänyt innostusta. Työn vahvuuksiksi katsottiin teknisyys ja osallisuuden mahdollisuudet – lattiaharjan ja rikkalapion monet mahdollisuudet kurssille oli tunkua. Imuroinnin ihmeelliseen maailmaan perehtyminen on edennyt suulakkeen hyökkäys-
& maisteluvaiheeseen. Kuinka matkustat suulakkeen päällä-kurssi on siksi jo suunnitteilla ja herra vihreä on tarjonnut kokemusasiantuntijaksi.
Neidit punainen ja pannaton ovat keränneet puolestaan opintopisteitä sisustajan, muotoilijan ja yleismaistelijan osaamisalalta.
Sellaisessa tehtävässä oleva maistaa kaikkea lahkeista sormiin ja pedin kulmasta vessalaatikon laitaan. Tehtävää on kuitenkin luonnehdittava vaaralliseksi. Sen tietää neiti pannaton, joka jumittui purukalustostaan aitauksen kalterin rakoon. Myös vakoilija-vaanijan virka on herättänyt erityisesti mieskoirissa kiinnostusta mutta se vaatii oikeat olosuhteet ja sopiikin tässä vaiheessa enemmin aitauksen ulkopuolella tapahtuvaksi toiminnaksi. Työn alla on tässä vaiheessa kuinka teet itsesi näkymättömäksi-jakso – kinkkinen kenelle tahansa vakavasti otettavalle vaanijalle. Tästä syystä täytyykin pitääkin vähän väliä välitunteja opiskeluista ja puuhastella muuta, ellei sitten ole juuri sillä hetkellä painavaa asiaa palvelusväelle, joka pitää juurta jaksaen ehtiä toimittamaan.
Selvästi nouseva vaihtoehto on seurustelija ja seuraeläin – se kiehtoo koko porukkaa ja vaikuttaa potentiaaliselta suuntautumiselta loppua ajatellen. Napakkatahtinen hännänheilutus kertoo, että luontaisia edellytyksiä löytyy jok’ikiseltä. Onneksi vapaaehtoisia testaajia on käynyt tasaiseen tahtiin.
Kun kerran leikki on lapsen työtä niin tyypit ovat sitten aloittaneet työssä käyvän koiranalun elämän. Kaverin voi pistää selälleen ja
sen päällä voi seistä tai istua, sen kimppuun voi hyökkiä, sitä voi vaania, sitä voi juosta karkuun tai ajaa takaa tai vähintäänkin maistaa. Kaverin korva ja häntä ovat erityisen herkullisia maisteltavia, sopii kokeilla. Semmoinen epäkelpo toimintamalli kuin kaverin painaminen vessassa selälleen pissipuruihin on ilmaantunut kuvaan mukaan ja siitä on pidetty palaveria kerran jos
toisenkin.
Sopivien apukäsien ollessa tarjolla ulkomaanmatkailuakin on harrastettu mutta kelien ollessa vielä turhan viileät matkat ovat olleet
pikamatkoja pidemmän lomailun asemesta. Neiti punainen ratkaisi sisämaan matkustelukysymyksen omaksi edukseen ja lyllersi aidan yli salaa. Kun käry kävi, se tiesi tasan tarkkaan olevansa luvattomilla retkillä; painoi etupään alas ja huikkasi pylly
pystyssä haastavasti ”räyh!” häntä heiluen – ota kiinni jos saat.
Potkukelkkailua ja kriminaaleja
Nyt on kuulkaas taas tapahtunu. Pötkylöiden asumus
laajeni ja nyt on kiitorataa ja länsisiipee – ihan pukkaa valinnanvaikeutta mihin sitä ittensä ehtoolla asettelis. Tai vaikka päivänokosille. Toistaiseksi kiitoradan pääty, se sama mistä mamman meijeri kulkee ohi, on ollut varppi valinta. Jos meinaan sattuis semmoinen munkki, että meijeri päättäisikin myös pysähtyä, on sitten ainakin asemat varmistettu. Länsisiivestä puolestaan on erinomaista ottaa vauhtia, kurvata ysikympin kurvissa kiitoradalle ja sitten vaan turboahtimet kuumiksi. Voi olla, että vessan pelletit siinä vaihtavat
asemia mutta kun kisa on kuumimmillaan vahingoilta ei voi välttyä.
Ai niin vessa. Se on nyt pönöttänyt miltei viikon verran paikoillaan ja kolmantena päivänä neiti keltainen päätti pääosin mielenosoituksellisesti lorottaa lirut niin, että ne juuri ja juuri osuivat maaliin. Sen jälkeen vessaan kuskattiin pupu, se voi vallan hyvin käyttää koko laitosta kun ei palleroita huvita. Noh, kävi siellä purujäljistä päätellen joku lirulla toisenkin kerran mutta miksi nähdä vaivaa, kun äiti tulee ja siivoa kuumminkin?! Tai ellei äiti niin palvelusväki ainakin. Palvelusväki on hyvä vaan ja pitää laatikkonsa, meitä ei kiinnosta.
Pötkylöiden tarjoiluvati tyhjenee tasaisen vakaasti eikä äitikoiraselle juurikaan jämiä jätetä. Tyhjä vati on mielenkiintoinen vempain
ja sen jatkojalostus on edennyt potkukelkkailu-vaiheeseen. Huisin jännää pistää etutassut vatiin ja antaa takamoottorilla kyytiä. Ongelmaksi on koettu, ettei kelkka selvästikään sovellu kahdelle matkustajalle. Joko kelkka ei silloin liiku tai ohjattavuus on olematon.
Myös muunlaisia vempaimia on kehitelty ja testattu. Liikkuva imurin suulake kiehtoo siivouksesta innostuneita pötkylöitä. Testaukseen on päätynyt myöskin moppi – toistaiseksi pähkäillään, olisiko siitä enempi taisteluvälineeksi vai huvitukseen. Vai olisiko se syytä eliminoida kokonaan. Myös peittojen puistelu viehättää – ei väliä puisteleeko itse vai osallistuuko palvelusväen puuhiin pikku apulaisen muodossa.
Viikolla tapahtui taas kriminaalista toimintaa kun muori ja isomuori tiirikoivat tiensä pikkuväen lukaaliin olkkariin. Oletus on, ettei
muoria päästetty mamman toimesta hoivapuuhiin eikä isomuoria aukomaan päätään vaan ne tyytyivät mylläämään sohvan ja tyynyt mukavaa asentoa varten ja tekivät olonsa mukavaksi. Isomuorilla on tapana ottaa talon pikkuväki muorin kunnioituskoulutukseen neljännestä viikosta alkaen ja sen oppitunnit ovatkin jo alkaneet eteisen puolella olevan häkin kaltereiden läpi. Palvelusväki vaan on asiasta näreissään; koulua ei kuulemma tule käydä aamu neljältä. Ei vaikka se olisikin unisten pötkylöiden pelotteluun mitä sopivin aika.
Tyypit ovat löytäneet sisimmästään pienen oravanpoikasen ja pyrkimys päästä laajentamaan tutkimusretkiä aitojen toiselle puolelle on ilmeinen. Ylälaidalla keikutaan jo siihen malliin, että on vain ajan kysymys, milloin pullukkamaha plopsahtaa paremmalle puolelle ja baana on auki.
Tänään pötkylät pääsivät myös tutkimaan pihaa vähän laajemmin ja se herätti kovasti tunteita; puolesta ja vastaan. Joidenkin
mielestä huippuhyvä idea, toiset taas protestoivat väliin jääneiden päiväunien menetystä. Ole siinä nyt sitten mieleksi kaikille, ei ole helppoa palvelusväelläkään.
Viikon aikana on maisteltu matolääkkeitä, siistitty kynsiä, suukoteltu, kasvateltu turkkia ja ryhdytty kiinteän ruokailun ammattilaisiksi. Jauhelihaahan pallerot ovat jo syöneet antaumuksella. Sitten ne keksivät tuoda kimppatarjottimellisen mössöä, joka useimpien mielestä oli oikein asiallista popsittavaa ja tarjotillinen pistettiin parempiin suihin ilman sen suurempia harjoittelemisia. Pääosin ruokailu sujui ensikerrasta lähtien erittäin ammattimaisesti, mitä nyt eräät ahneet ja nimeltä mainitsemattomat hyödynsivät tarjotinta myös uimiseen ja velliä ihon hoitoon. Kerma on herkkua, vaikka kaverin korvista imettynä, se on todistettu.
Pikkuväen ainoa protestin aihe on palvelusväen auttamaton hitaus; kun pitkän poissaolon jälkeen ilmestytään vihdoin plantaasille suorittamaan kuivien alusten vaihtoa, sitä jäädään sen jälkeen kyökin puolelle vain kolistelemaan kattiloita ja pannuja. Sen pöperötarjottimen voisi tuoda ihan pikalähetyksenä ilman mitään muita kommervenkkejä pötkylöiden tyhjennettäväksi! Mutta ei… Hyvää palvelua on nykyään niin vaikea saada. Tämä tehdään kyllä tiettäväksi, etenkin neiti punainen pitää palopuheita ja muuta mölinää ja arvostelee palvelua kovaäänisesti.
Pötkylöiden kouluttamisen pystybaarissa ruokailemiseen äitikoiranen on myös aloittanut ja isoimmilta pötkylöiltä se sujuu jo varsin mallikkaasti. Pienemmällä on himppusen vaikeuksia ylttämisen kanssa ja jos sattuu ylttämäänkin, niin tasapaino pettää helposti.
Pötkylöiden tempperamenteistä ei ihan vielä ota selvää, sillä toistaiseksi jengi on enimmäkseen tyytynyt nautiskelemaan elämän suurista lahjoista; syömisestä ja makkoomisesta. Osallistuminen on kuitenkin päivän sana ja kaikkeen mitä aitojen sisäpuolella tapahtuu, osallistutaan hännät väpättäen. Puhe- ja murinalahjojakin on esitelty mutta nähtäväksi jää kuinka pysyvä piirre se on.
Pötkylät ovat myös huomanneet, että palvelusväki urakoi Lainapeitteen nimissä monta kertaa päivässä. Ne ovat hyvin kiinnostuneita tällaisista työtehtävistä ja saapuvat paikalle koko joukolla heti kun alkaa tapahtua. Vielä ne eivät ole mielestään saaneet kunnollista selitystä tällaiselle jatkuvalle venkslaamiselle ja epäjärjestyksen luomiselle. Aiempi peite on työllä ja vaivalla kasteltu sopivaksi ja heti on kastelut aloitettava alusta, kun uutta pukkaa eteen. Hirmuisen työlästä tämmöinen mutta minkäs sille voi, tehtävä on. Syliin päästessä ihmisnaamaa on pestävä varmuuden vuoksi mutta liian liki ei kannata mennä, kastuu pian pussailusta koko pentu.
Viikonlopun kalenterimerkintöihin kuuluu plantaasin laajennus, vessan käyttöönotto ja vieraiden pussailu. Ja jos juorut pitävät paikkansa, palvelusväki aikoo tehostaa pöperötarjottimen kuskaamista useampaan kertaan päivässä, ei huono idea ollenkaan.
Olemme muuttaneet!
Pikkukoiria on pyöritetty tällä viikkoa niin, että päätä huimaa. Eilen lastattiin pötköt koppaan ja kiikutettiin kerrosta ylempänä
olevaan sviittiin. Vähän väki oli ihmeissään, kun seinästä tuli läpinäkyvä ja maistettava tai ainakin kuonon saattoi tunkea ritilästä läpi. Neliöitä oli sopivasti tutkittavaksi ja koska tissitkin muuttivat mukana, kaikki oli kutakuinkin kunnossa.
Perjantaina pikkuväki nosteltiin ensimmäistä kertaa pöydälle maistelemaan sormiruokaa ja maan mainioita makuja seisaaltaan ja sekös aiheutti innostusta. Samalla hovikuvaaja Pia oli kameran kanssa valppaana ja räpsi pönöttävistä tenavista rakennekuvia. Pöytähommat ovat pikkukoululaisen
ensi askel ison koiran elämään; pöydällä tehdään jatkossa kaikki hoitotoimenpiteet ja jatkossa myös eläinlääkärin tutkimukset. Kun sen aloittaa maukkaissa merkeissä ja tekee hommasta pikkukoirasta kiinnostavaa, ei houkuttelua tarvita isonakaan ja pöytä tuntuu tutulta ja turvalliselta. Ja palvelusväen selkä kiittää.
Palvelusväki sai tänään
pikkuväen parhaimmat pisteet ikinä, sillä nenän eteen
kannettiin jotain niin hyvää, että siitäkin lähti taju. Vellin syvin olemus siirtyi
kuin itsestään suuhun, hiveli makuhermoja ja lumpsahti
vatsaan plops, plops vaan. Jälkimaku hiveli
niin paljon, että kaverin suupielet ja korvat oli
mussutettava puhtaaksi, ettei vaan pisaraakaan mennyt hukkaan. Niin oli taas
tajunnan taso nollattu hetkeksi. Tähän vielä todetaan, että ei
kuitenkaan puhuta vellin syömisen teknisestä puolesta sen enempää, sanotaanko nyt niin, että sitä vielä
harjoitellaan ja unohdetaan se vellin käyttö kokovartalokuorinnan
tekovälineenä.
Tämän päivän järkytyksiin lisätään iltasella vielä
matolääke – mitä se on, se leviää tenaville myöhemmin. Myös kynsien leikkuu aloitettiin
eilen ja kun samalla silpaistiin äidin ja kaverien kynnet niin siinä sitä on
napsimista.
Palvelusväki sai tänään pikkuväen parhaimmat pisteet ikinä, sillä nenän eteen kannettiin jotain niin hyvää, että siitäkin lähti taju. Vellin syvin olemus siirtyi kuin itsestään suuhun, hiveli makuhermoja ja lumpsahti vatsaan plops, plops vaan. Jälkimaku hiveli niin paljon, että kaverin suupielet ja korvat oli mussutettava puhtaaksi, ettei vaan pisaraakaan mennyt hukkaan. Niin oli taas tajunnan taso nollattu hetkeksi. Tähän vielä todetaan, että ei kuitenkaan puhuta vellin syömisen teknisestä puolesta sen enempää, sanotaanko nyt niin, että sitä vielä harjoitellaan ja unohdetaan se vellin käyttö kokovartalokuorinnan tekovälineenä.
Tämän päivän järkytyksiin lisätään iltasella vielä matolääke – mitä se on, se leviää tenaville myöhemmin. Myös kynsien leikkuu aloitettiin eilen ja kun samalla silpaistiin äidin ja kaverien kynnet niin siinä sitä on napsimista.
Rayheetä menoo
Jestas sentään miten hienoo pikkukoirasesta voikaan olla,
kun maailmasta kuuluu ääniä! Ja kun näkimet toimii! Puhelimen aamuherätys aiheuttaa isommissa sukulaisissa hienoista lauluun ryhtymistä ja sekös ipanoita ihmetyttää. Sitä pompataan pystyyn pullukkapylly maata viistäen ja tiadotetaan "räyh!" – mekin osataan! Myös erinäisiä mielipiteitä heitellään ilmoille tasaiseen tahtiin, asiasta ja sen vierestä.
Seurustelu kiinnostaa kunhan ei yt ihan naamariin asti
pikku kuonoa tungeta ja laatikkoon mennessäsi tulet huomioiduksi. Porukka on tajunnut, että peti pysyy kuivempana, jos viitsii tassutella laatikon toiseen laitaan kyykylle. Ja senhän ne tekevät, tomerin mutta vielä aavistuksen huojuvin askelin.
Kolmen viikon kunniaksi palvelusväki kiikutti jauhelihatarjottimen pikkuväen ihmeteltäväksi. Jostain perimätiedon syövereistä
hajujälki kertoi, että tämä on hyvä ja kuuluu pistellä vatsalaukkuun talteen. Ja niinhän sitä tehtiin. Äitikoiranen olisi tosin kernaasti vaihtanut pikkukoiran paikalle ja tarjoillut vaihtarina edelleen maitotuotteita mutta se estettiin.
Näkimien toimintakyky on selkeästi parantunut viikon aikana sillä hidastettu paini ja puruharjoitukset ovat ilmaantuneet pentusten
päiväohjelmaan.
Kukkuu, maailma! Tyypit 2 viikkoa
Se oli Noomi-mummo päättänyt, että jo se on kumma kun ei
lapsenlapsia mummolle esitellä ja murtautui lukitun oven läpi pentulaan. Milli ei vissiin pitänyt pahakseen mutta pysyi visusti laatikossa mun kotiintuloon saakka - ihan varmuuden vuoksi. Hyvä niin, mummo olis saattanut taas mennä imettämään niin kuin viimekerralla Tuulin pentuja. Mummo oli sen verran
hyvätapainen, että hoksasi, että tuliaisia pitäisi kyllä viedä. Se oli penkonut kassista pussillisen pissa-alustoja ja kiikuttanut ne lähemmäksi laatikkoa. Niin huomaavaista.
Se oli sitten neiti punainen, joka ensimmäisenä päätti
kurkistaa tänä aamuna mikä kumma valo se näkimien takaa pilkistää. Vähän tarvis kumminkin vielä linssien säätöjä tarkistella sillä ei niillä oikeastaan hetkeen muuta näe kuin valoja ja varjoja mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa!
Miäs yli lairan. Jonsei ne näkimet vielä ihan ole toimintakelpoisia kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin edes tissin perässä
päättää lähteä muille maille vierahille. Niin kävi herra harmaalle ja parkuhan siitä tuli. Ei ollut kettään ei missään eikä kukaan pitänyt huolta. Äitikoiranen vain hoiteli muuta pesuetta pesässä ja katseli karkulaista moittivasti. No, onneksi palvelusväki oli saatavilla ja hoiti tilanteen paremmalle tolalle. Karkulainen nukkutti itsensä porulaululla kaverien keskelle unten maille ja seuraavalla ruokintasessiolla kaikki oli jo unohdettu ja anteeksi annettu.
Pikkuväki tykkää edelleen köllötellä kimppapunkassa ja suosituimmat paikat ovat tietysti ne kasan pällimäiset paikat. Sitä vaan ei voi hyväksyä, että kaveri mönkii pullukkamahansa kanssa päälle niin, että itseltä jää pää pullukan toiselle puolelle ja loppu koira toiselle puolelle. Litistyyhän sitä vähemmästäkin. Oivalliseksi havaittu paikka on myös kahden kaverin välissä oleva rako ja ellei rakoa ole, se syntyy kyllä, kun hilaa sen pullukkamahansa juuri oikeaan kohtaan kavereiden väliin. Nyt kun on jo opittu kierähtämään ympäri, onkin varsin kätevää vaihtaa kaverin kainalosta toisen kaverin kainaloon ihan vaan pyörähtämällä – jos sattuu meinaan aiempi seura tympäisemään. Saa nähdä missä vaiheessa se kävely lähtee sujumaan, reilu kilon pötkylät kun ovat enimmäkseen pelkkää mahaa tuon kaiken syömisen jäljiltä.
Jotakin silottavaa tuossa mamman mieltä kohottavassa tissituotteessa on, kun se tuntuu kohottavan myös ryppyjä. Vastasyntyneen
kurtut ovat alkaneet kadota ja tilalle on tullut pikkuisia päitä ihan oikealla kuonolla varustettuna. Siitä meillä ollaan yhtä mieltä, että kameralle voidaan poseerata niin suloisena kuin ikinä osataan. Ihan pikkukoirilta näytetään jo… Pannatkin piti vaihtaa tarrapannoista suurempiin.
Ryömiminen on vaihtumassa vaappuvaksi kävelyksi, vaikka se muistuttaakin enemmän tyyliä naapurin isäntä, kun aamuvarhaisella kotiin vaappuu ja yrittää olla selvempi kuin onkaan. Kauheen kätsyä kuitenkin painella vaikka pissalle kun ei oma maha kastu siinä toimituksen yhteydessä. Äitikoiranen on kuitenkin sitä mieltä, että pienet lapset on pestävä säännöllisesti, kävivät ne pissalla itse tai eivät. Ihaillen on tuota äitikoirasta katseltava, kun se hoitaa kaikki pyllypesut ja ulkona herkuttelut tuosta vaan.
Helkkari, meinasin myöhästyä tarjoilusta
Ensimmäinen ikäviikko tuli tänään täyteen ja nyt ollaan sitten hirveen kokeneita ja osaavia jo. Neljäntenä päivänä pikkuinen tuplasi ensimmäisenä syntymäpainonsa ja muutkin seitsemänteen päivään mennessä niin että syöty on urakalla!
Se vanhana oleminen tuntuu vissiin ihan mukavalta, kunhan
massu on maitoa täynnä ja sen viereen voi käydä pötköttämään, kieli siinä ihan pukkaa suusta pihalle. Tai voi kaverinkin viereen tai vielä mieluummin päälle mennä pötköttämään mutta ei massu tyhjänä. Siihen, ettei se jää tyhjäksi, tarvitaan vähän koiranunta ja yhteisesti sovittu merkki. Se on kuulkaas käsittämätöntä, mistä ipanat tietävät laatikon toiseen päähän hipi hiljaa saapuneen mamman tulleen, ei ole sellaista unta, etteikö ne tajuaisi. Sitten
vaan vähän kyynärpäätaktiikkaa ja uiden-ryömien-hiihtäen perille. Tutka toimii seitsemän päivän suurella kokemuksella jo paremmin ja suunta on kutakuinkin oikea. Vatsan alla jalat yrittävät tehdä kävelytyötä mutta pullea keskikeho pitää siitä huolen, että pystyssä on vain pää ja takapää ja keskiosa viistävät lattiaa.
Tällä viikolla äitikoiranen on saanut lasten rytmitkin kohdilleen ja hiukopalaa nautitaan harvemmassa rytmissä kuin aiemmin. Muu aika nukutaan ja lauleskellaan unilauluja. Äitikoiranen on saanut jälkikasvunsa kohtuullisen vakuuttuneiksi siitä, että elämästä ei ruoka lopu, vaikka tissi ei olisikaan 24/7 kuonon ulottuvilla ja että äitikoiranen on viisas ja tietää milloin syödään. Se tietää myös, miten pesue pidetään puhtaana ja pyykkaa lapset esittelykuntoon aina kun tarvetta on.
Pikkutyypit ovat täällä! Pentulaatikossa Milli-äidin hellässä hoivassa tuhisee kolme narttua ja kaksi urosta. Ensimmäinen yö on takana ja rauha enimmäkseen maassa. Vähän hermoja saattaa tosin koetella, jos sattuu maitoa täynnä olevan pullukkamahan kanssa pyörähtämään katolleen eikä koodausta oikeasta tekniikasta pyörähtää takaisin jaloilleen ole vielä suoritettu pikkukoiraan. Imutekniikka on kyllä koodattu ja se toimii mainiosti overfull-tilaa asti.
Milli hivenen järkyttyi tavatessaan ensimmäisen massuasukin vatsan ulkopuolella eikä voinut käsittää, että isänsä poika se siinä häntä ahdistelee tissin toivossa. Seuraavan sisaruksen iskettyä tissiin kiinni blondilla välähti ja sen jälkeen on pidetty katras tip top puhtaana ja lapset sievässä rivissä.