Pentupäiväkirja Don't-pennut

Kukkuu, maailma! Tyypit 2 viikkoa

Se oli sitten herra vihreä, joka ensimmäisenä päätti
kurkistaa eillisehtoolla mikä kumma valo se näkimien takaa pilkistää. Siitä muut perässä ja nyt on suurimmalla osalla silmät auki. Vähän tarvis kumminkin vielä linssien säätöjä tarkistella sillä ei niillä oikeastaan muuta näe kuin valoja ja varjoja mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa!

Kuulolaitteet eivät vielä toimi mutta jokin kurkkutuntemus tuli siitä, kun neiti keltainen kokeili murinaa ja haukkumista. Hirveen jännää, kun sillai tekee, jotain tapahtuu muttei ihan tarkkaan tiedä mitä.

Ryömiminen on vaihtumassa kävelyksi, vaikka se
muistuttaakin enemmän tyyliä naapurin isäntä, kun aamuvarhaisella kotiin vaappuu ja yrittää olla selvempi kuin onkaan. Kauheen kätsyä kuitenkin painella vaikka pissalle kun ei oma maha kastu siinä toimituksen yhteydessä. Äitikoiranen on kuitenkin sitä mieltä, että pienet lapset on pestävä säännöllisesti, kävivät ne pissalla itse tai eivät.

Ainista puheenollen. En muista onko muuten ollut puhetta, että Aini asuu naapurikylässä ihan tuossa Tikkakosken varuskunnan kyljessä ja sillä on kyllä selvästi ollut vaikutusta Äitikoirasen menettelytapoihin. Rivit ovat suorat, kun se järjestelee lapsensa riviin ja siinä ei paljon kysellä, kun hommat pannaan hoitumaan. Tissillä ei notkuilla, syömisimun ja -ryhdin on oltava hyvä ja jos ei ole, pyöritellään tenavaa sen verran akselinsa ympäri, että ote irtoaa. Siinä samalla voidaan tehdä sisäinen tarkastus – onko alakerrasta tulossa lastia vai ei. Tupatarkastuksia pidetään alvariinsa ja pentupinkkoja syynätään herkeämättä. Jämäkkää ja tavoitteellista, sellaista on Äitikoirasen kasvatus.

Pojat

 

Tytöt

 

Pikkuväen kanssa aamulla sovittiin, että koska ollaan jo ihan vanhoja ja aika isoja, osataan olla kiltisti ja äiti varovaisesti niin että minä voin mennä käymään kaupassa ilman, että on kylmän hiki ohimolla. Sovittiin, että pötkötellään vaan eikä keksitä mitään sirkustemppuja ja kiipeilyjä eikä varsinkaan möngitä mamman alle. Syödään heti kun tulen ja sitten otetaan vähän mönkimisvideoita.

Ipanoilla on joko valikoiva kuulo ”…syödään heti…” tai ainakin aikajärjestyksessä petraamista …”sitten pötkötellään…”. Kun tulin
kotiin, täällä osa pötkötteli mahat pinkeinä ja osa edelleen imukupin tavoin tississä kiinni. Kiva. No ei se pennun vika nyt tietysti voi olla, jos ei vielä viikon vanhana tunne ehtolauseita. Nälkä on nälkä ja se tulee pennulta kysymättä. Sitten ei oikeastaan enää kykene mihinkään muuhun, eväät ovat sen verran huumaavaa tavaraa.

Myötätuntoisina pikkuväki suostui kuitenkin pisulle ja pesulle (äidin määräys) ja sen jälkeen vähän mönkimäänkin malliksi. Ihan
hirveesti ei kyllä oikeastaan nälättänyt mutta jos sillä saa palvelusväen pirpatuksen pienemmäksi kyllähän pieni pentu sen eteen kaikkensa tekee.

Pikkuväki tykkää edelleen köllötellä kimppapunkassa ja suosituimmat paikat ovat tietysti ne kasan pällimäiset paikat. Sitä vaan ei voi hyväksyä, että kaveri mönkii pullukkamahansa kanssa päälle niin, että itseltä jää pää pullukan toiselle puolelle ja loppu koira toiselle puolelle. Litistyyhän sitä vähemmästäkin. Oivalliseksi havaittu paikka on myös kahden kaverin välissä oleva rako ja ellei rakoa ole, se syntyy kyllä, kun hilaa sen pullukkamahansa juuri oikeaan kohtaan kavereiden väliin. Nyt kun on jo opittu kierähtämään ympäri, onkin varsin kätevää vaihtaa kaverin kainalosta toisen kaverin kainaloon ihan vaan pyörähtämällä – jos sattuu meinaan aiempi seura tympäisemään.

Jotakin silottavaa tuossa mamman mieltä kohottavassa tissituotteessa on, kun se tuntuu kohottavan myös ryppyjä. Vastasyntyneen kurtut ovat alkaneet kadota ja tilalle on tullut pikkuisia päitä ihan oikealla kuonolla varustettuna. Siitä meillä ollaan yhtä mieltä, että kameralle voidaan poseerata niin suloisena kuin ikinä osataan.

Pennut yksi viikkoa vanhoja

Ensimmäinen ikäviikko tuli tänään täyteen ja nyt ollaan sitten VANHOJA. Sitä juhlistettiin tietysti pakollisin passikuvin.

Se vanhana oleminen tuntuu vissiin ihan mukavalta, kunhan massu on maitoa täynnä ja sen viereen voi käydä pötköttämään. Tai voi kaverinkin viereen tai vielä mieluummin päälle mennä pötköttämään mutta ei massu tyhjänä.

Siihen, ettei se jää tyhjäksi, tarvitaan vähän koiranunta ja yhteisesti sovittu merkki. Se on kuulkaa käsittämätöntä, mistä ipanat tietävät laatikon toiseen päähän hipi hiljaa saapuneen mamman tulleen, ei ole sellaista unta, etteikö ne tajuaisi. Sitten vaan vähän kyynärpäätaktiikkaa ja uiden-ryömien-hiihtäen perille. Tutka toimii seitsemän päivän suurella kokemuksella jo paremmin ja suunta on kutakuinkin oikea.

Pennuille on kertynyt painoa mukavasti vaikkakin vaa’assa oleminen on muutamien mielestä yliarvostettua turhuutta. Vaakakuppi toimiikin niiden mielestä enemmän huvipuistolaiteena. Niinpä lukemat heittelevät laidasta laitaan mutta kasvukäyrä on oikeassa suunnassa ja ensimmäiset hätyyttelevät jo syntymäpainonsa tuplaamista.

Ainin oma perhe kävi jo katsomassa pikkuisia ja Aini oli kovin ylpeä aikaansaannoksistaan. Hieman se katsoi perään, kun väki lähti mutta viisaana tiesi, että täällä on vielä hommat kesken ja pikkuiset hoidettavana.

Ai niin, ihan ilman murheita ei tämä viikko sujunut sillä perjantaina menetimme vaaleansinisen tytön. Nyt sitten jatkamme 5+5 joukkueella loppuun saakka toivon mukaan ilman murheita. Ja nimiäkin on alustavasti mietitty. Tämä poppoo saa nimekseen Don't You Dare, Don't Blame Me, Don't Stop Believing, Don’t Mess With Me, Don’t Wish Just Believe, Don't Worry Be Happy, Don't Stop The Music, Don’t Give Up, Don’t Destroy Everything ja Don’t Tell Me.

Pentujen painot ovat nousseet odotetusti, maito maistuu ja nokkaunet päälle tekevät päivästä aina astetta paremman. Jos vielä käy niin onnekkaasti, että tissi sattuu olemaan ihan siinä ulottuvilla kun havahtuu hereille niin mikäs sen parempaa!

Oikeastaan vaikeinta tässä vaiheessa elämää on se, että jos sattuu kellahtamaan tahtomattaan katolleen eikä ihan heti pääse siitä kierähtämään ympäri - se on jos ei itkun niin ainakin kiukun paikka. Sekään ei ole kovin kivaa, jos tutka pettää sokkona ja sattuu jäämään pyörimään ympyrää tissiosoitetta tai kavereita etsiessään. Kokeilkaa vaikka.

Mamma pitää lapset puhtaina, baarin auki miltei 24/7 ja pötköttelee riittävän lähellä - ei huono alku elämän ensimmäiselle loppuviikolle!

Pojat

 

Pennut ovat syntyneet!

Synnytys sujui hyvin ja meillä on pentulaatikossa joukko määrätietoisia ja ahneita pikkusettereitä. Aini hoitaa pentujaan rakkaudella ja kokemuksen tuomalla rutiinilla. Se nousee tässä vaiheessa laatikosta vain ulkoilemaan, ruokakin mammalle tarjoillaan laatikkoon.

Minulla on tapana nimetä pentue pentujen isän nimeen liittyvällä teemalla, joko suoralla sanalainauksella tai nimen johdannaisella jos se vain on mahdollista. Pentujen Waldo-isä on Don't Think Twice ja hetken pohdinnan jälkeen päätin käyttää tälle pentueella teemaa "Don't".

Ainilla on tiineyden viimeinen viikko menossa. Se on voinut hyvin koko tiineyden ajan mitä nyt ruokintapuoli on ajoittain jättänyt sen mielestä toivomisen varaa. Aini onkin varsin omatoimisesti puuttunut asiaan syömällä vaikka mummon paahtoleivät. Myös massuasukeilla on meno välillä melkoista ja jääkin nähtäväksi, jatkuuko meno masun ulkopuolella samanlaisena. Vielä pitää jaksaa muutamia päiviä odotella ja viikon 29 loppupuolella sitten nähdään, mitä pentulaatikosta löytyy.