Pentupäiväkirja Don't-pennut

Muuttoviikko

Viimeisenä viikkona tasapainollaan haikeuden, infernaalisen väsymyksen ja jäätävän työmäärän rajamailla. Pennut ovat ihania ja sosiaalisia mutta tuuppaavat maailmaan sellaisen määrän sotkua, että vähempikin riittäisi. Meillä ulkoilu tarkoittaa pentujen kantamista kaksi kerrallaan sisältä ulos pentuaitaukseen ja takaisin ja jos sää on huono, ne ovat lyhyen ulkoilun jälkeen sisään tullessaan hetkessä sotkeneet taas kaiken mitä juuri sisällä sait siivotuksi. Askeleita kertyy ja einekset sekä valmissalaatit ovat päivien pelastus, kodin hoito jää odottamaan aikaa parempaa...

Perheet odottavat uutta perheenjäsentä jännityksellä ja paljon kirjeenvaihtoa ja viime hetken neuvoja ja tietoa liikkuu puolin ja toisin. Redword-reput ovat pakattuna ja uutukaiset custom made-pentupannat saapuvat postissa maailman valloitusta odottamaan.

Yksi toisensa jälkeen pennut lähtevät matkaan ja vaikka työmäärä kotona helpottaakin pieni pala sydäntä matkustaa pentujen mukana ja eräänlainen äidillinen huoli pienten selviämisestä suuressa maailmassa seuraa perässä. Ihanat perheet antavat pienelle varmasti kaikkensa mutta mietit, että selviävätkö he varmasti? Haastaako pentu perhettä liikaa, sopivatko he varmasti toisilleen?

Meidän pienet saivat nimekseen Maija, Isla, Nessu, Elli, Maisa, Tahvo, Waldo, Reima, Viljo ja Hupi. Kaikkea hyvää teille - kasvakaa kunnon koirakansalaisiksi ja täyttäkää perheidenne toiveet parhaanne mukaan! <3

Päivityksiä pörinäjengin päiväkirjaan

Nythän on siis niin, että tyyppien nimet on vissiin
vaihdettava, sillä täällä on selvästi Räyhä Roosa, Marina Matti, Nujuaja Niilo, Paini Pate, Kurnu Kaarle, Vauhti Veikko, Kaivuri Kaisa, Haukku Hanna, Ahmatti Aune ja Herkku Hanna. Ihan täyttä varmuutta ei ole kuka olisi kukin sillä nimiä vaihdellaan päivittäin ja kaikki nimet tuntuvat kelpaavan vähän jokaiselle.
Vauhti ja ääni voimistuvat päivä päivältä vaatimusten kanssa yhtä matkaa.

Palvelun laatua on alettu arvostella ja hitaudesta, epätäsmällisyydestä ja ulkoilun puutteesta pidetään yleistä porua. Herrasväkeä on kovin vaikea saada ymmärtämään, että sateella on jo kylmä tuolla maavaralla varustetuilla
otuksilla – ei, se ei kelpaa selitykseksi. Jos ulkoiluun heltiää lupa, porua herättää kuljetusjärjestykset – miksi nuo kaksi pääsivät ensin ja me ”aina” viimeisenä. Neiti harmaa on oivaltanut, että jos jättäytyy viimeiseksi voi sitten vaikka pistää pystyyn ota kiinni, jos saat-leikin – tulen mutta en tule kuitenkaan… Kivaa! Ja palvelusväki on taas onnesta soikeana…

Palvelusväki toivoo, että viimeinen viikko toisi taas aurinkoa ja lämpöä plantaasille, jotta ulkoilemaan päästäisiin joka päivä.
Ruokaresepti on pysynyt samana mutta jostain kummasta tyypit saavat energiapuuskan aina ruokailujen jälkeen ja päivä päivältä se kestää kauemmin vauhti on hurjempaa kuin edellisenä päivänä.

Pennut ovat ehdollistuneet pilliin hyvin. Kaksi lyhyttä vihellystä tarkoittaa ruokakuppia ja herättää sikeimmästäkin unesta.

Wuf pentulandiasta!

Pennut saivat sirunsa ja ovat nyt virallisesti Kennelliiton rekisterissä. Nimiäisiä ei sen kummemmin juhlittu; leikattiin
nurmikko ja syötiin hyvät puurot – siinä se. Tyypeistä se oli kuitenkin vallan riittävä, pullukkamahan viereen on aina hyvä kellahtaa. Näin he ovat

Harmaa – Don’t You Dare

Punainen – Don’t Blame Me

Pinkki - Don’t Stop Believing

Oranssi – Don’t Mess With Me

Keltainen – Don’t Wish Just Believe

Ruskea – Don’t Worry Be Happy

Musta – Don’t Stop The Music

Violetti – Don’t Give Up

Sininen – Don’t Destroy Everything

Vihreä – Don’t Tell Me

Viikolla oli pari sisäpäivää sateen vuoksi ja tyypit saivat lisää ideoita uravalinnoilleen. Maanrakennus on sukuvika mutta palvelusväki ei innostunut alkuunkaan kaivinkoneen tehtäviin perehtyneiden pikkuotusten vessan kaivuusta. Puruja oli… hm, kaikkialla – ja niinpä vessa meni vaihtoon.

Nyt on kaksi korkeammilla laidoilla varustettua vessaa peräkkäin ja saa vaikka luvan kanssa vähän pöyhiä, kun maanrakennusainekset pysyvät siellä missä palvelusväki tahtoo. Kahden vessan taktiikka on siinäkin mielessä passeli, että
jos kaveri on sattumoisin sammunut ensimmäiseen vessaan voi sen sulavasti ohittaa ja kyykätä sitten toisessa ihan omassa rauhassa.

Palvelusväen mitta tuli täyteen ja siivoojaäiti sai häädön. Kiittämättömyys on maailman palkka – jos siivoaa miltei kaikki lasten pyllyt ja kakat ja siinä sivussa pari pellettiä per laaki, alkaa äitikoira tuupata pakoputkesta hevosen läjän kokoisia annoksia ja niitä tulee niin tiuhaan, että osa ehtii tulla sisälle. Muutoinkin tissitouhut alkoivat tuntua jo vähän ahdistavilta, joten nyt äitikoiranen käy lasten luona vaan kylässä päiväkaffella ja saa siivota vain eväiden jämät, jos tahtoo ja tahtoohan se.

Kaikille pennuille on nyt oma kodit odottamassa ja vähän voi jo huokaista. Tai alkaa jännittämään, moniko pistää postimerkin pikku termiitin ahteriin ja maitojunalla takaisin kasvattajan huomiin.

Selän takana on menossa sellainen ralli, että palvelusväki siirtyy tästä järjestyksenvalvojan tehtäviin ja kiinnittää neiti harmaan pannan takaisin – siitä tuli viestikapula kesken rallin.

Hei me heilutaan taas

Viikkoa vanhempana voi todeta, että maailma on vähän vinossa ja oikeasti kaatuillaankin tämän tästä mutta heilua jaksetaan ja sitten nukutaan kun ei jakseta. Nukkua voi pää vesikupissa, sammakkona, vessassa tai ihan nyt mihin sattuu sammumaan.

Viime sunnuntaina päivä vietettiin taas ihan pihalla ja vissiin riittävässä määrin. Kun palvelusväen sisäkuljetukset käynnistyivät illan suussa, neitikoira punainen saapasteli pihalla vastaan. Suuret koirat olivat tästä hyvin järkyttyneitä, taapero vallan väärässä paikassa ja ihan vartioimatta.
Palvelusväelle tehtiin tiettäväksi, että silloin ei saa istua tiimseissä kun lapset ovat maailman armoilla eikä ketään ole jätetty vahtimaan tapahtumia. Palvelusväki oli tästä kovin pahoillaan ja lupasi parantaa tapansa.

Pikkuväen eväspöytä on taas käynyt ahtaaksi, eivät mitä
ilmeisemmin kestä huuhtelua, kun kutistuvat koko ajan. Sittemmin onkin sitten siirrytty kahden pöydän ruokamalliin ja tästähän on otettu ilo irti. Ensin maistellaan omassa pöydässä ja sitten voi siirtyä kuokkimaan naapuripöytään. Tunkua ei onneksi tule, kun kaikki ovat päättäneet toimia samoin, selkeästi sisäisellä sopimuksella. Äitikoiraselle ei enää juurikaan jää jämiä vaan ne pistetään parempiin suihin tässä vaiheessa vielä kolmesti päivässä. Äitikoiranen käy
edelleen antamassa maitohörppyjä mutta ilme alkaa olla sen verran kärsivä ja urahtelut sitä luokkaa, että pikku piraijien armeija saattaa hyvinkin kohta jäädä ilman hörppyjään. Jos tai pikemminkin kun näin käy, siirrytään sitten neljän aterian malliin.

Ammatinvalintakysymykset ovat myös olleet tapetilla
edelleen ja listaan on lisätty kiinnostavuuden perusteella sisustaja, muotoilija ja yleismaistelija. Sellaisessa tehtävässä oleva maistaa kaikkea lahkeista sormiin ja pedin kulmasta pihalta löytyviin aarteisiin. Myös vaanijan virka on herättänyt kiinnostusta mutta se vaatii oikeat olosuhteet ja sopii tässä vaiheessa enemmin ulkona oleville koiranaluille. Selvästi nouseva vaihtoehto on seurustelija ja seuraeläin – se kiehtoo enintä osaa pikkuväestä ja vaikuttaa potentiaaliselta suuntautumiselta loppua ajatellen.

Kun kerran leikki on lapsen työtä niin tyypit ovat sitten
aloittaneet työssä käyvän koiranalun elämän. Kaverin voi pistää selälleen ja sen päällä voi seistä tai istua, sen kimppuun voi hyökkiä, sitä voi vaania, sitä voi juosta karkuun tai ajaa takaa tai vähintäänkin maistaa. Kaverin korva ja häntä ovat erityisen herkullisia maisteltavia, sopii kokeilla.

Räyheetä menoo

Elämä yläkerran ihmeellisessä maailmassa asettui nopeasti
uusiin uomiinsa. Viikon merkittävimmäksi aiheeksi nousi
ammatinvalintakysymykset ja tässä vaiheessa tissinvälikoiran viran kanssa kärkikahinoissa mukana ovat olleet vahtikoira ja siivouskoira.

Tissinvälikoiran virka miellytti eniten pulleita ja uneliaita mutta vauhdista ja vaarallisesta elämästä suurine seikkailuineen
haaveilevat kallistuivat vahtikoiran tehtävien kannalle. Ensimmäiset merkit tästä havaittiin, kun isojen koirien hälytyshaukkuun vastattiin olkkarin pariovien takaa pontevan pikkukoiran lapsenäänellä ”väy!” Ääni yllätti itsensä
sanojankin sen verran perinpohjaisesti, että sitä piti varmuuden vuoksi toistella muutaman kerran ja se saikin sen verran pontta lisää, että muuttui päättäväiseksi ”wäy:ksi!”. Sittemmin äänikehittely on edennyt varovaiseksi ”räyh!”-kannanotoksi. Kanssaeläjät tuhahtelivat pullistelijan ympärillä tuollaista tarpeetonta mesoamista mutta siitä ei vastasyntynyt vahtikoira
piitannut. Sittemmin ”wäy-räyh!” on kuulunut sanavarastoon mm. palvelusväen saapuessa kotiin tai kun isoilla koirilla oli suukopua pikkuasioista oven toisella puolella.

Siivouskoiran viralla oli niin ikään oma kannattajakuntansa. Työn vahvuuksiksi katsottiin teknisyys ja osallisuuden mahdollisuudet – lattiaharjan ja rikkalapion monet mahdollisuudet-kurssille oli tunkua.

Palvelusväkeä pidettiin kiireisenä käyttämällä ahkerasti
vessaa ja etenkin sen viereisiä peittoja. Sen toiminnallisiin muutoksiin tehtiin ehdotus liukuesteestä vessanpohjana. Palvelusväki kävi tuumasta toimeen ja pikkukavereilla oli kivaa liukuestematon kaivamisessa pellettien alta. Palvelusväki ilmaisi tyytymättömyytensä asiaan ja vessaan on jälkeenpäin tehty tuotekehittelyn tuloksena litteä kumimatto – nähtäväksi jää tuleeko siitä palapeli.

Ruokakulttuuri on löytänyt tiensä kulinaristien valtakuntaan ja pyöreän pöydän pesueen oli saatava suurempi pöytä, jotta koko jengi mahtui samoille kekkereille. Ahneimmat ja kiireisimmät tosin harrastavat eväissä uimista ja ihon hoitoa ja muut joutuvat niitä sitten pesemään – oi aikoja, oi tapoja!


Palvelusväki järjesti tälle ehtoolle pikkuväelle
kesäretken Naantaliin tai jotakin sinne päin, pihlajan alle ainakin. No paistoi se aurinko, retkikohteessa oli huvilaa joka lähtöön tai saattoi vain köllötellä peitolla tai viilennellä massua nurmella – kuka mistäkin tykkäsi. Äitikin oli kutsuttu retkelle ja pystybaarissa nautittiin pikaiset ennen retkikohteen
tarkempaa tutkimista.

Muutosten kourissa

Pikkukoiria on pyöritetty viikonloppu niin, että päätä
huimaa. Perjantaina lastattiin pötköt koppaan ja kiikutettiin kerrosta ylempänä olevaan sviittiin. Vähän väki oli ihmeissään, kun seinästä tuli läpinäkyvä ja maistettava tai ainakin kuonon saattoi tunkea ritilästä läpi. Neliöitä oli sopivasti tutkittavaksi ja koska tissitkin muuttivat mukana, kaikki oli kutakuinkin kunnossa. Sviitin mukavuuksiin kuului vessa tai porukan mukaan uusi sänky. Pentuja ei voi syyttää sellaisesta, josta ei ole ollut puhetta – jos ei kerrota, että vessa on vessa ei sitä voi tuosta vaan tietää. Noh, sittemmin jotkut ovat hokasseet, että sviittiin kuuluu en-suite kuivakylpymahdollisuudella ja tätä on sittemmin hyödynnetty niin tarpeiden kuin ilmakylpyjen ottamista ajatellen vaihtelevalla menestyksellä. Ensimmäisen yön jälkeen pellettejä oli ympäri olkkaria ja sehän merkitsi sitä, että en-suiten laitoja voi vallan hyvin korottaa.

Suuremman luokan hämmennyksen hetki eräillä oli, kun suuhun työnnettiin jotakin outoa. Välkyimmät tajusivat sen olevan nieltävää lajia ja varsin kelvollista sellaista. Eräillä jauheliha aiheutti jähmettymiskohtauksen ja möykky oli viisainta pullauttaa suusta pihalle.

Pikkukupeista maisteltava velli ei sekään aiheuttanut näiden mielestä hurraahuutoja – nenä kastui ja puolikoiraa oli vellissä. Sitten ne keksivät tuoda kimppatarjottimellisen mössöä, joka useimpien mielestä oli oikein asiallista popsittavaa ja tarjotillinen pistettiin parempiin suihin. Eräillä oli kuitenkin huomauttamista siitä, että jos tällaisia herkkuja on olemassa,
miksei niitä ole aiemmin tuotu tarjolle. Moite oli sen verran kovaäänistä, ettei palvelusväelle jäänyt epäselvyyttä tapahtuneesta virheestä. Sovun aikaansaamiseksi todettiin, että tarjoiluja jatketaan säännöllisesti tästä eteenpäin. Niin ja ihan ovat äitinsä lapsia; puhtaus on puoli ruokaa – jos kaverillasi on jotakin syötävää huulessa tai korvassa imeskele se pois.

Pentuset vastaanottivat ensimmäiset vieraansa viikonlopun
aikana ja kaiken kokoiset vieraat ovat jakaneet paljon silityksiä ja hellyyttä heille. Olisi vain pysynyt kauemmin hereillä, mutta kun ei jaksanut!

Kukkuu, maailma! Tyypit 2 viikkoa

Se oli sitten herra vihreä, joka ensimmäisenä päätti
kurkistaa eillisehtoolla mikä kumma valo se näkimien takaa pilkistää. Siitä muut perässä ja nyt on suurimmalla osalla silmät auki. Vähän tarvis kumminkin vielä linssien säätöjä tarkistella sillä ei niillä oikeastaan muuta näe kuin valoja ja varjoja mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa!

Kuulolaitteet eivät vielä toimi mutta jokin kurkkutuntemus tuli siitä, kun neiti keltainen kokeili murinaa ja haukkumista. Hirveen jännää, kun sillai tekee, jotain tapahtuu muttei ihan tarkkaan tiedä mitä.

Ryömiminen on vaihtumassa kävelyksi, vaikka se
muistuttaakin enemmän tyyliä naapurin isäntä, kun aamuvarhaisella kotiin vaappuu ja yrittää olla selvempi kuin onkaan. Kauheen kätsyä kuitenkin painella vaikka pissalle kun ei oma maha kastu siinä toimituksen yhteydessä. Äitikoiranen on kuitenkin sitä mieltä, että pienet lapset on pestävä säännöllisesti, kävivät ne pissalla itse tai eivät.

Ainista puheenollen. En muista onko muuten ollut puhetta, että Aini asuu naapurikylässä ihan tuossa Tikkakosken varuskunnan kyljessä ja sillä on kyllä selvästi ollut vaikutusta Äitikoirasen menettelytapoihin. Rivit ovat suorat, kun se järjestelee lapsensa riviin ja siinä ei paljon kysellä, kun hommat pannaan hoitumaan. Tissillä ei notkuilla, syömisimun ja -ryhdin on oltava hyvä ja jos ei ole, pyöritellään tenavaa sen verran akselinsa ympäri, että ote irtoaa. Siinä samalla voidaan tehdä sisäinen tarkastus – onko alakerrasta tulossa lastia vai ei. Tupatarkastuksia pidetään alvariinsa ja pentupinkkoja syynätään herkeämättä. Jämäkkää ja tavoitteellista, sellaista on Äitikoirasen kasvatus.

Pojat

 

Tytöt

 

Pikkuväen kanssa aamulla sovittiin, että koska ollaan jo ihan vanhoja ja aika isoja, osataan olla kiltisti ja äiti varovaisesti niin että minä voin mennä käymään kaupassa ilman, että on kylmän hiki ohimolla. Sovittiin, että pötkötellään vaan eikä keksitä mitään sirkustemppuja ja kiipeilyjä eikä varsinkaan möngitä mamman alle. Syödään heti kun tulen ja sitten otetaan vähän mönkimisvideoita.

Ipanoilla on joko valikoiva kuulo ”…syödään heti…” tai ainakin aikajärjestyksessä petraamista …”sitten pötkötellään…”. Kun tulin
kotiin, täällä osa pötkötteli mahat pinkeinä ja osa edelleen imukupin tavoin tississä kiinni. Kiva. No ei se pennun vika nyt tietysti voi olla, jos ei vielä viikon vanhana tunne ehtolauseita. Nälkä on nälkä ja se tulee pennulta kysymättä. Sitten ei oikeastaan enää kykene mihinkään muuhun, eväät ovat sen verran huumaavaa tavaraa.

Myötätuntoisina pikkuväki suostui kuitenkin pisulle ja pesulle (äidin määräys) ja sen jälkeen vähän mönkimäänkin malliksi. Ihan
hirveesti ei kyllä oikeastaan nälättänyt mutta jos sillä saa palvelusväen pirpatuksen pienemmäksi kyllähän pieni pentu sen eteen kaikkensa tekee.

Pikkuväki tykkää edelleen köllötellä kimppapunkassa ja suosituimmat paikat ovat tietysti ne kasan pällimäiset paikat. Sitä vaan ei voi hyväksyä, että kaveri mönkii pullukkamahansa kanssa päälle niin, että itseltä jää pää pullukan toiselle puolelle ja loppu koira toiselle puolelle. Litistyyhän sitä vähemmästäkin. Oivalliseksi havaittu paikka on myös kahden kaverin välissä oleva rako ja ellei rakoa ole, se syntyy kyllä, kun hilaa sen pullukkamahansa juuri oikeaan kohtaan kavereiden väliin. Nyt kun on jo opittu kierähtämään ympäri, onkin varsin kätevää vaihtaa kaverin kainalosta toisen kaverin kainaloon ihan vaan pyörähtämällä – jos sattuu meinaan aiempi seura tympäisemään.

Jotakin silottavaa tuossa mamman mieltä kohottavassa tissituotteessa on, kun se tuntuu kohottavan myös ryppyjä. Vastasyntyneen kurtut ovat alkaneet kadota ja tilalle on tullut pikkuisia päitä ihan oikealla kuonolla varustettuna. Siitä meillä ollaan yhtä mieltä, että kameralle voidaan poseerata niin suloisena kuin ikinä osataan.

Pennut yksi viikkoa vanhoja

Ensimmäinen ikäviikko tuli tänään täyteen ja nyt ollaan sitten VANHOJA. Sitä juhlistettiin tietysti pakollisin passikuvin.

Se vanhana oleminen tuntuu vissiin ihan mukavalta, kunhan massu on maitoa täynnä ja sen viereen voi käydä pötköttämään. Tai voi kaverinkin viereen tai vielä mieluummin päälle mennä pötköttämään mutta ei massu tyhjänä.

Siihen, ettei se jää tyhjäksi, tarvitaan vähän koiranunta ja yhteisesti sovittu merkki. Se on kuulkaa käsittämätöntä, mistä ipanat tietävät laatikon toiseen päähän hipi hiljaa saapuneen mamman tulleen, ei ole sellaista unta, etteikö ne tajuaisi. Sitten vaan vähän kyynärpäätaktiikkaa ja uiden-ryömien-hiihtäen perille. Tutka toimii seitsemän päivän suurella kokemuksella jo paremmin ja suunta on kutakuinkin oikea.

Pennuille on kertynyt painoa mukavasti vaikkakin vaa’assa oleminen on muutamien mielestä yliarvostettua turhuutta. Vaakakuppi toimiikin niiden mielestä enemmän huvipuistolaiteena. Niinpä lukemat heittelevät laidasta laitaan mutta kasvukäyrä on oikeassa suunnassa ja ensimmäiset hätyyttelevät jo syntymäpainonsa tuplaamista.

Ainin oma perhe kävi jo katsomassa pikkuisia ja Aini oli kovin ylpeä aikaansaannoksistaan. Hieman se katsoi perään, kun väki lähti mutta viisaana tiesi, että täällä on vielä hommat kesken ja pikkuiset hoidettavana.

Ai niin, ihan ilman murheita ei tämä viikko sujunut sillä perjantaina menetimme vaaleansinisen tytön. Nyt sitten jatkamme 5+5 joukkueella loppuun saakka toivon mukaan ilman murheita. Ja nimiäkin on alustavasti mietitty. Tämä poppoo saa nimekseen Don't You Dare, Don't Blame Me, Don't Stop Believing, Don’t Mess With Me, Don’t Wish Just Believe, Don't Worry Be Happy, Don't Stop The Music, Don’t Give Up, Don’t Destroy Everything ja Don’t Tell Me.

Pentujen painot ovat nousseet odotetusti, maito maistuu ja nokkaunet päälle tekevät päivästä aina astetta paremman. Jos vielä käy niin onnekkaasti, että tissi sattuu olemaan ihan siinä ulottuvilla kun havahtuu hereille niin mikäs sen parempaa!

Oikeastaan vaikeinta tässä vaiheessa elämää on se, että jos sattuu kellahtamaan tahtomattaan katolleen eikä ihan heti pääse siitä kierähtämään ympäri - se on jos ei itkun niin ainakin kiukun paikka. Sekään ei ole kovin kivaa, jos tutka pettää sokkona ja sattuu jäämään pyörimään ympyrää tissiosoitetta tai kavereita etsiessään. Kokeilkaa vaikka.

Mamma pitää lapset puhtaina, baarin auki miltei 24/7 ja pötköttelee riittävän lähellä - ei huono alku elämän ensimmäiselle loppuviikolle!

Pojat

 

Pennut ovat syntyneet!

Synnytys sujui hyvin ja meillä on pentulaatikossa joukko määrätietoisia ja ahneita pikkusettereitä. Aini hoitaa pentujaan rakkaudella ja kokemuksen tuomalla rutiinilla. Se nousee tässä vaiheessa laatikosta vain ulkoilemaan, ruokakin mammalle tarjoillaan laatikkoon.

Minulla on tapana nimetä pentue pentujen isän nimeen liittyvällä teemalla, joko suoralla sanalainauksella tai nimen johdannaisella jos se vain on mahdollista. Pentujen Waldo-isä on Don't Think Twice ja hetken pohdinnan jälkeen päätin käyttää tälle pentueella teemaa "Don't".

Ainilla on tiineyden viimeinen viikko menossa. Se on voinut hyvin koko tiineyden ajan mitä nyt ruokintapuoli on ajoittain jättänyt sen mielestä toivomisen varaa. Aini onkin varsin omatoimisesti puuttunut asiaan syömällä vaikka mummon paahtoleivät. Myös massuasukeilla on meno välillä melkoista ja jääkin nähtäväksi, jatkuuko meno masun ulkopuolella samanlaisena. Vielä pitää jaksaa muutamia päiviä odotella ja viikon 29 loppupuolella sitten nähdään, mitä pentulaatikosta löytyy.