Pentutapaaminen 2013

Tämänvuotinen pentutapaaminen palasi ”juurilleen” eli sinne, jossa ensimmäiset pentutapaamiset aikoinaan järjestettiin. Viitisenkymmentä kasvatinomistajaa perheineen pääsi tulemaan ja se on kyllä mahtava määrä! Kiitokset teille ihanat ihmiset – teitte päivästä erityisen! Koiria tapaamisessa viilletti vajaa 40 eikä murinan murinaa kuultu. Se tuntuu kasvattajasta luonnollisesti hyvältä, luonne kun on rodussa yksi tärkeimmistä asioista.

Lämmin kiitos myös Ilonalle keittiössä häärimisestä ja ruokahuollosta sekä Päiville Match Show-tuomarina toimimisesta. Tiinaa unohtamatta, nyt meistä kaikki tietää mitä on dobo! Olette ihania! Koirille nakkiherkut sponsoroi Korpelan lihajaloste, lämmin kiitos siitä!


Vaikka tapaaminen oli niinkin myöhään kuin lokakuun alussa sää oli mitä mainioin ja aika kului kuin siivillä. Ensi vuonna tavataan taas!

Aamu alkoi esittelykierroksella ja kaiken huomion varastivat päivän kuopukset. Vasta luovutetuista pikkutimanteista paikalla olivat Fiia, Dana ja Kamu, joka ei aivan ehtinyt kuvaushetkeen. Dana on kuvassa vielä emänsä omistajan Miian hellässä hoivassa. Tämän jälkeen puheenvuoron sai Tiina Havu, joka kertoi meille mitä on dobo. Pääsimme myös kokeilemaan lajia omien koiriemme kanssa. Erilaiset ilmalla täytetyt tyynyt ja pallot olivat myös lasten suuressa suosiossa – hauskaa oli niin koirilla kuin ihmisilläkin!

Lounaan jälkeen alkoi toivottu ja kauan odotettu Lapsi ja koira-kilpailu. Kehään uskaltautui kaikkiaan kahdeksan eri-ikäistä ja kokoista setteriharrastajan alkua koirineen. Täytyy sanoa, että tarkkaan ovat tenavat katsoneet aikuisilta mallia miten koiria esitetään, sen verran varmoin ja määrätietoisin ottein he koiriaan veivät! Päivi tuomarin oli sen verran vaikea valita parasta, että päätettiin antaa kaikille palkinnot. Onnea Siiri, Aapo, Aleksi, Hemmo, Viivi, Juhana ja Altti!

Lasten jälkeen oli sitten aikuisten vuoro, perinteinen Match Show. ”Mätsäri” pidettiin samalla näyttelykoulutusharjoituksena ja kasvattajasihteeri ohjeisti handlereita tarpeen mukaan. Vauvat, Mukulat, Nuoriso, Kypsät ja Tosi Vanhat kisasivat luokittain ja kymmenen parasta pääsi mukaan Best In Show-kilpailuun.


Tulokset olivat

BIS 1 Hiski

BIS2 Aki

BIS3 Jarppi

BIS4 Ukko

BIS5 Ursula

BIS 6 Tinka

BIS 7 Tara

BIS 8 Jermu

BIS 9 Lilli

BIS 10 Dana

Toiset olivat treenanneet paljonkin jo aiemmin, toiset vasta aloittelivat.

Perinteenämme on ollut pitää myös erikoiskilpailu vain miehille, Mies vie koiraa-luokka. Alkuvuosina siihen jouduttiin suorastaan pakottamaan muutama rohkea mutta nyt ovat ajat toiset – 9 sankaria näytti naisille miten homma hoidetaan! Wau, katselkaa ja ihastelkaa! Tuloksista sen verran, että Jouni ja Nelly uusivat muutaman vuoden takaisen voittonsa. Perässä tulivat Jakke ja Siiri sekä Juho ja Tara. Myös Heikki ja Iita, Heimo ja Repe, Pentti ja Ariel, Lauri ja Jermu, Tero ja Olka sekä Tapani ja Ella suoriutuivat erinomaisesti! Hyvä meidän miehet!

Päivä jatkui koiramaisten kisailujen merkeissä. Korpelan nakkeja oli asetettu tyrkylle ruokakuppeihin ja niitä siis ei ollut tarkoitus syödä vaan pujotella kuppiradan läpi. Koirien mielestä tosi tyhmä leikki ja aika moni sävelsikin siihen omat sääntönsä, maistuvat sellaiset! Kaikkein nöyrimmin omistajan tahtoon taipui Tinka, joka kiersi koko radan peräti kahteen kertaan ja vain vilkaisi nakkeja <3

No, kupit tyhjennettiin ja sen jälkeen alkoi koirien kiihdytyskisa. Tarkoitus oli saada koira mahdollisimman nopeasti lähdöstä maaliin – kaikki eläinsuojelullisesti hyväksyttävät keinot oli sallittuja. Paha vain, että ne ruokakupit oli edelleen paikoillaan ja monelle koiralle tuli mieleen kesken kiihdytyksen, että olisikohan siellä vielä purtavaa…

Vauvoista vain Kamu uskaltautui mukaan kisaan ja sille annettiin luonnollisesti vähän matkatasoitusta pikkuisen koon vuoksi. Ja tiedättekö, se pinkoi sellaista kyytiä maalin, että voitti kaikki isommat kilpakumppanit! Voi kun sen olisi saanut videolle…! Kamulle hyvän vastuksen antoivat isoista Tinka, Inssi-bretoni sekä Jermu.

Loppupäivä vietettiin makkaran paiston, seurustelun ja koirien juoksuleikkien merkeissä. Pitkänmatkalaisten lähdettyä kotimatkalle pieni joukko jatkoi vielä iltaa saunomalla ja valmistautumalla seuraavan päivän näyttelyyn. Ensi vuonna taas uudet kujeet, toivottavasti nähdään silloin yhtä sankoin joukoin!